Maiju Lassila: Liika viisas Viisaudenkirja eli kertomus Sakari Kolistajasta 

Sydnkesinen kiireen tyajan hiljaisuus vallitsi Sakari Kolistajankin talossa. Vki oli hvinnyt tymaille. 

Oli puolipiv. Kukon kiekaisu leikkasi poutaista hiljaisuutta. Kartanolla, kaikkialla tyhj, netnt. Sillan alla hautoi kana ja valkoinen porsasparvi oli latoutunut karjapihan aitoviereen nukkumaan vieretysten, riviin, pyllyt yhtnne pin niin siroina kuin taiten riviin asetetut valkoiset isot munat. 

Ja samaa tyhj tuvassakin. Penkill, pydnpss nukkui istuallaan talon muonamies Issakainen, jonka peloittavan suuri, leiliminen khr p oli niin kauhistuttavan prrinen kuin mikkin pahaksi pyhtelty iso villalj. Oli sytyn ja ruuat korjattuaan nojautunut vain ryntt rehelln pyt vastaan, kallistanut korvallisensa pydlle ja nukkui nyt sikesti kuorsaten, pydlle jnyt lusikka ihan nenn edess. 

- Ala nousta jo siit, shti kovana jo emnt, Sakarin vaimo Anna-Liisa, vesisankoa tupaan tuodessaan. Nkyi olevan taas keissn. Eik ihme, sill hermostutti tuo Sakarin tila jo hnt. 

Mutta ei Issakainen kuullut. Kuorsata jyrisytti vain ja nukkui kuin plkky. 
